UUTISET
9.10.2021
uusia avustuksia Minimalia-konserttisarjalle !
Jenny ja Antti Wihurin rahasto ja Helsingin kaupunki ovat myöntäneet Minimalia-konserttisarjalle avustuksia, jotka mahdollistavat tulevien konserttien järjestämisen vuonna 2022. Konserttien ohjelmassa on mukana mm. kaksi kantaesitystä sekä Suomessa harvoin kuultua uutta musiikkia. Lisäksi Musiikin edistämissäätiö tukee konserttisarjassa esiintyviä suomalaisia muusikoita.
Minimalian työryhmä kiittää myönnetyistä avustuksista, joilla mahdollistetaan uuden kamarimusiikin esittäminen ja konserttien järjestäminen!
5.11.2020
Minimalia-konserttisarjalle myönnettiin Madetoja-säätiön kannustuspalkinto
Madetoja-säätiö myönsi Minimalia-konserttisarjalle 5.11.2020 säätiön 20-vuotisjuhlavuoden kannustuspalkinnon, joka käytetään yhden tai useamman sävellystilauksen tekemiseen Suomen Säveltäjät ry:n jäseneltä. Kannustuspalkinnon myöntämistä perusteltiin seuraavasti:
Sarja on runsaan kahden toimintavuotensa aikana osoittanut uudistusmielisyyttä ja kekseliäisyyttä. Se on etsinyt aktiivisesti uutta yleisöä klassisen musiikin vakioharrastajien ulkopuolelta – esimerkiksi nuorista kuulijoista. Minimalian taiteilijat etsivät, löytävät ja esittävät sellaista nykymusiikkia, jota he itse rakastavat.
Minimalian työryhmä kiittää Madetoja-säätiötä kannustuspalkinnosta!
Kuvassa tuottaja Jenni Mattila ja viulisti Kreeta-Julia Heikkilä